perjantai 25. tammikuuta 2013

Nuoret näyttämölle!

Nuoret näyttämölle!

Pieni postaus näin alkuun

Kansallisteatterin nuorten ilmaisutaitoryhmä on vuoden kestävä projekti, joka järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Syksyllä 2012 neljätoista innokasta nuorta sai mahdollisuuden lähteä mukaan ikimuistoiseen projektiin. Nuoret saisivat mahdollisuuden tutustua teatterin ihmeelliseen maailmaan valmistamalla oman näytelmän dramaturgi Juho Gröndahlin ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Eveliina Heinosen avustuksella. Tuleva näytelmä tultaisiin esittämään Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Yksi näistä onnekkaista olen minä, Nana Saijets, teatteriin hurahtanut, helsinkiläinen nuori.
Saimme käsikirjoitukset pari viikkoa sitten, ja on kyllä pakko sanoa, että Juho on tehnyt upeaa työtä. Kiitos! Rakas työryhmämme on saanut myös uusia kasvoja. Olemme kovaa vauhtia etenemässä kohti ensi-iltaan ja Vähän niinkuin benjihyppy on jo tunkeutunut uniimme. Sitä huomaa ajattelevansa näytelmää jatkuvasti.
 Tavoitteenamme on siis tehdä mahtava näytelmä, jonka esitämme Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä (toivottavasti täysille katomoille). Siitä jatkamme Loistefestareille, joka voi avata meille ovet Teatris 2013 -teatterikatselmukseen Suomen Kansallisteatterin lavalle. :D
Tervetuloa maaliskuussa Kansallisteatterin pienelle näyttämölle ihailemaan saavutustamme!!!

"Ainoa, mikä teatteriesityksestä jää, on muutos ihmisessä. Ellei sitä, ei mitään."

PS: Postauksi tulee VÄHINTÄÄN kerran viikossa.
PPS: En suosittele väsyneenä kirjoittamista.


-Nana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti