Maaliskuun jälkeen blogi on ammottanut tyhjyyttä. Tosiaan kuten viimeisestä julkastusta postauksesta voi ymmärtää, päästiin Loiste-festarien kautta valtakunnallisiin Teatris-festivaaleihin toukokuussa esiintymään Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Vedettiin Suurella mieletön ja hullu ja onnellinen ja ylienerginen ja palava esitys meidän perinteisen tyylin mukasesti. Ja saatiin palaute raadilta, joka kyllä pisti aika sanattomaks onnesta ja kiitollisuudesta. Oli ihan vaan tajutonta päästä esiintymään Suurelle näyttämölle, mutta ehkä vielä parempaa päästä vetää vielä viimeisen kerran Vähän Niinku Benjihyppy.
Koko posselle kuuluu hyvää ja vaikka ei enää ollakaan Kansallisteatterin nuortenryhmä, niin toiminta jatkuu omillaan, nimittäin työryhmän aikuisten kanssa perustetun yhdistyksen Teatteri Benjihypyn muodossa. Myöhemmin tänne infoillaan vielä kaikesta siihen liittyvästä enemmän. Pysyttehän te kaikki vielä meidän mukana? Treenikausi olisi alkamassa parin viikon sisällä ja eikä maltettais taaskaan odottaa sitä, että meijän päästetään irti ja tekemään ja ideoimaan ja toteuttamaan. Kesälle 2014 on suunnitteilla kesäteatteriprojekti, joka on, jos mahdollista, entistä enemmän meistä lähtöisin ja perustuu meidän kokemuksiin maailmasta ja ihmisistä. Ja tietenkin on ihan meidän näköinen. Mutta kun me vanhetaan niin vaihtuu aihepiiritkin ja kiinnostuksen kohteet, eli mitään kakkososaa ei olla VNB:lle tekemässä, vaan tää on ihan itsenäinen proggis.
Ollaan hyperinnoissaan lähdössä tulevaan vuoteen ja nyt vielä nautitaan kesästä ja paahteesta ja elämästä ylipäätään. Ja kaikki on aika onnellista.
-Oona W.
- Matkalla ensi-iltaan- "Oikeestaan mä en oo varma, rakastanko mä oikeesti mitään muuta kun mun marsua mun äitiä ja tanssimista. Onkse ihan okei?"
